Nolimit City on moneen muuhun pelivalmistajaan verrattuna vielä nuori yhtiö, joka on kuitenkin noussut nopeasti pelialan huipulle. Sen taustalta löytyy pitkä kasinoalan osaaminen, joka näkyy jokaisessa pelijulkaisussa.
Tämä ruotsalainen pelivalmistaja on keskittynyt ainoastaan kolikkopeleihin tavoitteenaan tarjota ainutlaatuisia kokemuksia pelaajille. Nolimit Cityn pelit erottuvat massasta sekä teeman että ominaisuuksien osalta, ja niissä tavataan monia ainutlaatuisia bonustoimintoja.
Nolimit Cityn tarina huipentui yrityskauppoihin, kun se siirtyi muhkealla kauppasummalla osaksi Evolution Gamingia. Kuten muut Evolutionin omistamat brändit, jatkaa se pelien julkaisua omalla otteellaan myös osana isompaa yhtiötä.
Nolimit City on noussut nopeasti pelimaailman huipulle
Nolimit City on vielä kohtuullisen nuori pelivalmistaja, joka perustettiin Ruotsissa vuonna 2013. Sen perustajien tavoitteena oli tuoda markkinoille jotain massasta poikkeavaa, mikä on ollut kantavana teemana kaikissa yhtiön julkaisuissa.
Alkuvuodet menivät toiminnan käynnistämisessä, mutta vuonna 2016 Nolimit City julkaisi ensimmäisen oman pelin. Teemana oli saksalaisten suosikkijuhla Oktoberfest, ja se nousi heti monen pelaajan suosikiksi.
Tämän jälkeen uusia julkaisuja on syntynyt tasaisesti, ja valikoima on kasvanut useisiin kymmeniin peleihin. Julkaisutahti ei ole yhtä ripeä kuin monella muulla pelivalmistajalla, mutta jokainen peli on huolella rakennettu kokonaisuus.
Vuonna 2019 Nolimit City hankki Maltan MGA-lisenssin, mikä mahdollisti pelien tarjoamisen aiempaa useammalla kasinolla. Samalla tehtiin kiivasta kehitystyötä, joka näkyy yhtiön peleistä löytyvissä ainutlaatuisissa ominaisuuksissa.
Vuosikymmenen vaihtuessa Nolimit Cityn toiminta laajeni entisestään. Ensin se solmi yhteistyösopimuksen useiden isojen operaattoreiden kanssa, mikä toi Nolimit Cityn pelit muun muassa Kindred Groupin kasinoille. Seuraavana vuonna pelit saatiin vielä Microgamingin Quickfire-alustalle, ja niistä tuli tuttu näky kasinoiden pelivalikoimassa.
Pelivalikoima keskittyy kolikkopeleihin
Nolimit City on keskittynyt kolikkopelien valmistamiseen, eikä pelivalikoimaan kuulu livepelejä tai muuta tarjontaa.
Kolikkopelit eroavat tavallisesta massasta erityisesti teeman suhteen. Suosittuja pelejä ovat esimerkiksi Deadwood ja sen synkempi versio Deadwood R.I.P, Punk Rocker ja sen jatko-osa Punk Rocker 2 ja San Quentin xWays. Valikoimista löytyy myös useampia kauhuteemaa lainaavia slotteja, joiden parissa pääsee synkempään tunnelmaan.
Nolimit Cityn peleihin on yhdistetty tarinallisuutta, ja ne alkavat usein pelin teemaa pohjustavalla animaatiolla. Äänimaailma on rakennettu tukemaan tunnelmaa, joten pelit ovat taidolla rakennettuja kokonaisuuksia.
Suurin osa Nolimit Cityn peleistä omaa korkean volatiliteetin, joka on jaettu vielä edelleen kolmeen eri luokkaan. Osan volatiliteetin tasoksi on määritetty extreme tai insane, joten ne mahdollistavat todella korkean riskitason pelaamisen.
Nolimit Cityn omat x-mekaniikat nousseet suosituiksi
Nolimit Cityn peleissä nähdään myös ainutlaatuisia x-sarjan toimintoja, jotka yhtiö on itse kehittänyt. Nämä kaikki ovat bonusominaisuuksia, jotka käynnistyvät peleissä eri tilanteissa.
Yhtiön omia mekaniikkoja ovat muun muassa xWays, xPays, xBomb, xNudge ja xSplit. Näistä esimerkiksi xNudge muuttaa pelialueelle tullessaan wildin koko kelan kokoiseksi. Samalla sen mukana oleva voittokerroin kasvaa sen mukaan, kuinka monta riviä symboli joutuu liikkumaan.
Myös muut x-mekaniikat auttavat voittavia yhdistelmiä muodostumaan tai parantavat todennäköisyyttä käynnistää bonuspeli. Yhdessä pelissä voidaan hyödyntää niistä useampia, mikä takaa runsaan bonusominaisuuksien määrän.
Pelien ominaisuudet ja teemat eivät ole jääneet vaille huomiota. Nolimit City on napsinut vuosien aikana palkintoja useissa iGaming-alan gaaloissa, ja se on valittu muun muassa vuoden parhaaksi kolikkopelien valmistajaksi. Yhtiö on saanut tunnustusta myös pelien mobiilitoimivuudesta ja innovatiivisista ominaisuuksista.
Yhtiö jatkaa osana Evolution Gamingin isoa perhettä
Nolimit Cityn toiminnan suurin käänne tapahtui vuonna 2022, kun alan todellinen jättiläinen Evolution Group hankki sen omistukseensa. Kauppasummana oli 340 miljoonaa euroa, ja nykyään Nolimit City on monen muun tutun brändin tavoin osa Evolutionia.
Se jatkaa kuitenkin edelleen pelien julkaisemista samalla tavalla kuin aikaisemmin. Osana isompaa yhtiötä pelit ovat kuitenkin päässeet aiempaa laajempaan levitykseen, ja uusimpana ne ovat tulleet myös yhdysvaltalaisten pelaajien ulottuville.
Nykyään yhtiön pääkonttori sijaitsee Maltalla, mutta pohjoismaisia juuria ei ole unohdettu. Sillä on toimistot myös Tukholmassa sekä Intiassa ja Romaniassa. Työntekijöiden määrä on kasvanut yli sataan, ja tulevaisuus osana isoa yhtiötä näyttää valoisalta.